Samppaantie 435, 20960 Turku
Upea merenrantakiinteistö Airiston ja laivaväylän varrella!
Tämä vapaa-ajankiinteistö sijaitsee aivan uniikilla paikalla tarjoten henkeäsalpaavat maisemat. Yli hehtaarin kokoinen tila sisältää 90-luvulla valmistuneen vapaa-ajan asunnon ja rantasaunan sekä heikkokuntoisia talousrakennuksia. Kiinteistö on maastonsa puolesta pääosin metsää ja kalliota, mikä tekee pihapiiristä helppohoitoisen.
Pyöröhirsimökki pitää sisällään kolme makuuhuonetta, avaran ja yhtenäisen keittiö / oleskelutilan sekä pesuhuoneen ja saunan. Lämmitys on toteutettu vesi-ilmalämpöpumpulla ja jaettu vesikiertoisella lattialämmityksellä. Oleskelutilasta on kulku katetulle piha-alueelle, jonka yhteydestä on myös kulku erilliseen "studiotilaan". Rannan tuntumasta löytyy erillinen rantasaunarakennus, jonka yhteydessä on saunan lisäksi pesutilat ja oleskelutupa. Niin päärakennuksesta kuin rantasaunastakin aukeaa upea näkymä Airistolle.
Kiinteistö on liittynyt Kakskerta-Satavan käyttövesiliittymään sekä paineviemäriin, ja liittymät on yhdistetty sekä päärakennukseen että rantasaunaan. Ranta on pääosin kallioinen, mutta myös pieni oma hiekkaranta löytyy. Saunalta on myös mahdollista kulkea laituria pitkin uimaportaille ja pulahtaa virkistymään.
Tämä kokonaisuus tarjoaa upean mahdollisuuden osayleiskaavan puolesta joko omakotitaloasumiseen tai sitten vain nauttimaan uniikista vapaa-ajan paikasta. Paikka tarjoaa loistavan yksityisyyden, ja lännen puoleisella rannalla kelpaa ihailla niin ilta-aurinkoa kuin ohi lipuvia ruotsinlaivojakin.
Tervetuloa tutustumaan tähän paikkaan paremmin paikan päälle!